Helsingin sanomien artikkelissa Juuso Määttänen käsittelee suomalaisten artistien tapaa kirjoittaa nimensä erikoisilla tavoilla.
Media on haasteen edessä: Pitäisikö noudattaa kielioppisääntöjä vai taipua artistien erikoisuuksiin?
Muutama ajatus:
Jos puhutaan artistista, kuuluisi käyttää tämän laillista nimeä ja ehkä pistää sulkuihin "julkaisee esiintymisnimellä ja kirjoitusasulla n.n". Ei MA Nummiseenkaan viitata yleensä Gommina.
Toisaalta jos jollakulla on kummallinen laillinen nimi tai kirjoitusasu (tai yritys sellaisen ylläpitoon), kyse ei ole enää markkinoinnista vaan identifikaatiosta. Tällöin kuolleen nimen kirjoitus on vallankäyttöä tai puolen valintaa. (Ja Kotus ei ole politiikan yläpuolella!)
Lisäajatus: jos menisin angloamerikkalaiseen kontekstiin niin sukunimen umlautit saattavat kadota. Joskus kyse on teknisestä ongelmasta (ts. jonkun ajattelemattomuudesta tai kyvyttömyydestä ohittaa näppäimistön rajoitteet), mutta kyse on myös vallankäytöstä: haluttomuudesta ottaa huomioon tunteeni. Se että voin vedota pohjoiseurooppalaiseen käytäntöön parantaa mahdollisuuksia (ts. et loukkaa vain minua), mutta lopulta kyse halusta neuvotella yhteinen sosiaalinen todellisuus.